Day 1: Helsinki-Berliini-Chicago

Vielä ennen kuin jatkat lukemista eteenpäin, tiedoksesi että tämä on mun ihan ensimmäinen blogikirjoitus ikinä. Enkä harrasta blogeja itse, joten mulla ei ole mitään hajua siitä millaisia blogipostauksien "kuuluu olla". Näistä tulee nyt ihan sellasia kuin on tullakseen. Eiköhän aloiteta.

Torstai 20.8. oli viimeinen työpäivä ennen lomaa. Sekä viimeinen työpäivä Tikkurilan konttorissa. Ja seuraavana aamuna odotettu lähtö kohti Chicagoa ja siitä eteenpäin ajelemaan Route 66:sta ja lopulta päätyen San Franciscoon. No, aikainen herätys ja erittäin vaiheessa ollut pakkausoperaatio ei estänyt lähtemästä juhlistamaan lomaa mojitojen merkeissä Pulmuun (yksi lähibaari siis) Raisan, Roosan ja Mirkan kanssa. Parin mojiton jälkeen paluu kotiin ja sitten piti vielä hoitaa se pakkaaminen loppuun. n. 2:15 kömmin nukkumaan. Herätys 4:25, jotta ehtisin hyvin sovitusti 4:55 lähtöpaikalle.

Pari tuntia unta alla ja olin pirteä ja innokas uuteen päivään. Olin jo ulko-ovella, kun sain viestin, että lähtö vähän viivästyy, koska yksi seurueemme jäsen oli vasta herännyt. Menin ajankuluksi läheiseen leikkipuistoon pomppimaan trampoliinilla. Kyllä. Olin innoissani. No, siirryin siitä kuitenkin pikkuhiljaa odottelemaan muita auton luo. Hetken päästä meitä olikin jo kolme neljästä kasassa. Neljättä ei näkynyt, ei kuulunut, eikä soittelukaan tuntunut auttavan. Olimme aikataulusta pahasti myöhässä. Lopulta neljäskin seurueemme jäsen vastasi puhelimeen juuri viime hetkellä. Juuri pääsimme sanomasta ”jos ei nyt vastaa, niin me lähetään ja saa tulla taksilla perässä”. Hän heräsi puhelinsoittoon. Jäimme odottamaan häntä vielä saapuvaksi ja allekirjoittaneelle alkoi pientä stressiä siinä jo iskeä, että mahdammeko ollenkaan ehtiä ajoissa.

No, hyvin me lopulta ehdittiin ja oltiin koko porukka kasassa. Lento Helsingistä Berliiniin ja Berliinissä koneen vaihto ja siitä sitten Chicagoon. Samoilla lennoilla meitä oli mukana lisäkseni Raisa, Roosa, Mirka, Pete ja Tero. Berliinin lennolla vieressäni istui ilmeisesti pariskunta, jotka olivat ehkä vähän ärsyttävänkin ”lupasakoita”. ”Hei lentoemo, meillä on nyt turvavyöt kiinni, niin käytkö sanomassa kapteenille, että voidaan lähteä.” No, ainakin heillä itsellään oli hauskaa. Edessäni istuva vanhempi herra kurkotti ikkunaan vähän väliä niin, että nojatessaan takaisin selkänojaan, se rojahti aina vähäsen polvilleni. Se oli ärsyttävää. Onneksi lento oli kohtalaisen lyhyt. Berliinin kenttä yllätti kämäisyydellään, vaikka olen siellä kyllä ennenkin käynyt.

Hölmöä oli myös se, että jouduimme ”kansainvälisen alueen” ulkopuolelle kun mentiin jatkolennon portille. Eli oli uusi turvatarkastuskin edessä. Roosa joutui ”takahuoneeseen” vähän tarkempaan turvatarkastukseen, jonne hänet saatteli turvatarkastaja, jolla oli kumihanskat kädessä. Siitä selvittyämme odottelimme koneeseen pääsyä. Odotustila oli naurettavan pieni, eikä siellä ollut kuin yksi pieni kauppa ja rähjäinen kioskikoju. Ostin kojusta ehkä pahimman ikinä syömäni kolmioleivän.

Itse lento Berliinistä Chicagoon meni yllättävän kivuttomasti. Ehdin katsoa 2 elokuvaa. Kingsmanin ja Still Alice. Molemmat olivat hyviä, mutta Kingsmanista pidin kuitenkin ehkä enemmän, vaikka ovatkin niin erilaisia ettei voikaan verrata. Kingsman oli itse asiassa oikein hyvä! Taisin jossain välissä vähän nukkuakin. Ainakin yritin kovasti. Ja tietty oli lentokoneen tarjoilut jne.

Chicagoon päästyämme tehtiin jonkin sortin itsepalvelutarkastus. Piti taas laittaa rastia ruutuun ”en tuo myrkyllisiä aineita maahan” jne. Laite otti myös kuvan jne. Lopulta laitteesta tulostui lipuke. Muilla seurueen jäsenillä tietojen päälle oli tulostunut rasti, mutta minulle ei. Pääsin lyhyempään jonoon. Olin nopeasti vastaanottamassa laukkuja ja odottelin muita saapuvaksi. Lopulta hekin tulivat. Siirryimme hotellille ja sitten lähdimmekin käymään Chicagon downtownissa.

 

 

Oikein kiva kaupunki! Harmi, että yhteinen aikamme jää vähän lyhyeksi, mutta on niin paljon muutakin nähtävää. Kaupungin läpi virtaavan joen vesi oli jotenkin hämmentävän kirkasta ja puhdasta. Ja kaupunki muutenkin oli tosi puhdas. Ja siistiä, kun junia kulkee siellä katujen yläpuolella. Käveltiin sitä jokirantaa pitkin ja lopulta päädyttiin kuuluisan ”pavun” luo, vaikka kierrettiinkin vähäsen. Papu oli turistien ympäröimä. Ihan hauska näky. Ja mukava se puistoaluekin siinä oli, mutta hengailut jäi väliin. Olis meinaa tullut uni varmaan heti jos ois vähänkin pitkäkseen asettunu. Starbucks löytyi pavun viereltä ja piti käydä Java Chip Frappuccino ottamassa. Ja kävinkin.

Kello ei ollut paikallista aikaa silloin vielä paljon mitään, mutta about 22h matkustelun jälkeen alkoi olla suht poikki. Junamatka hotellille tuntui puuduttavan pitkältä. Pakko oli pysytellä seisoma-asennossa suurin osa matkasta, jotta pysyis hereillä. Hotellille kun pääsi niin piti vielä hetki nauttia aulatilan ilmaisesta wifistä ja suihkun kautta nukkumaan. Vähän huvittaa kuinka riippuvainen sitä onkaan siitä, että netti on saatavilla joka paikassa, koko ajan. Suunittelin kyllä, että hankkisin täältä paikallisen jonkun prepaid-liittymän puhelimeen, jota vois sit käyttää hotspottina läppärillekin jatkossa. Kun ei sitä aina tiedä kuuluuko majoitukseen ilmainen wifi vai ei. Ja tietty se helpottaa meidän keskinäistä kommunikointia jos/kun joku muukin sellaisen ottaa.