Day 22-23: San Francisco-Chicago-Berliini-Helsinki (+ bonus: Day 24)

Lähdettiin perjantaina aamuyöllä ja oltiin lauantaina puoliltapäivin Suomessa. En enää muista mihin aikaan lähdettiin kämpiltä. Oisko ollut joskus kahden pintaan aamuyöllä. Meillä oli über-kyyti kentälle. Matkaan ei mennyt aikaa juuri mitään ja saavuttiin lähes autiolle kentälle. Kyllä siellä joku oli sohvalla nukkumassa, mutta ihan kuollutta kyllä noin muuten. Jonkin aikaa odotettuamme, päästiin American Airlinesin lähtöselvitykseen ja tiskillä oli vanhempi rouva, joka oli harvinaisen huono asiakaspalvelija. Mutta ei siitä sen enempää.

Jouduttiin vielä odottamaan, että turvatarkastus aukeaa. Ja siitä kun päästiin läpi, niin päästiin seuraavalle odotusalueelle. Mikään kauppa tai ravintola ei tuntunut olevan auki. Aivan perällä oli joku burgeripaikka, mikä avasi juuri. En mä sieltä viitsinyt kahvia ottaa. Eka lento oli sekin aika pitkä. Koneessa oli kosketusnäytöt jokaisessa selkänojassa, joten viihdytin itseäni katsomalla Grandfathered-sarjan pilottijakson. Sen jälkeen yritin nukkua. Ehkä torkuin, ehkä en. Ainakin oli tosi kylmä.

Chicagoon saavuttuamme käytiin syömässä. Se pisin lentomatka meni itse asiassa tosi hyvin. Nukuin kaikki ne pätkät, kun ei ollut mitään "ohjelmaa", eli ruokailua tai juomatarjoilua. Näihin Air Berlinin paluulentoihin tehtiin check-in jo San Franciscossa ja sain valittua itselleni ikkunapaikan ja ainakin mulle nukkuminen on siinä huomattavasti helpompaa, kun voi nojata siihen ikkunaseinään. En kyllä oo koskaan ollut hyvä nukkumaan lentokoneessa, mutta tällä kertaa olin! Ja se varmasti hyödyttää aikaerosta palautumista.

Berliinissä vaihdettiin konetta ja kauhisteltiin taas Tegelin kentän kamaluutta. Berliini-Helsinki-välillä en enää nukkunut. Ihan tarkoituksella, sillä suunnitelma oli nyt valvoa siihen asti, kunnes Suomessa olisi sen verran ilta, että voisi mennä nukkumaan. Ei se ihan niin hyvin mennyt. Kun lopulta pääsin kotiin asti, hengähdin pienen hetken ja lähdin parturiin. Kolmessa viikossa hiukset ehtii kuitenkin kasvaa sen verran, ettei näytä niin siistiltä enää. Ja itselle oli erityisen tärkeää, että on siistit hiukset töihin mennessä, sillä maanantaina aloittaisin uudessa työpaikassa. No, mutta joo, kävin siellä parturissa ja heti sen jälkeen kaupassa hakemassa jääkaappiin täytettä.

Kun olin taas kotona ja purkanut kauppakassin, niin menin "hetkeksi" sohvalle makoilemaan ja katsomaan mitä kaikkea tallennuksia sitä Elisa Viihteessä olikaan odottamassa. Ei mennyt kauaakaan, kun olin jo unessa. Heräilin varmaan jonkun kerran siinä välillä, mutta muistaakseni heräsin "kunnolla" siinä joskus kahdeksan aikoihin illalla. Eli ehkä n. 6h oli tullut nukuttua. Siinä vaiheessa ajattelin, että jos nyt taas valvon "normaaliin tapaan", niin se tietää hyvää maanantaille, kun pitäisi mennä töihin. Päätin siis kömpiä sänkyyn ja kokeilla vielä jos voisi jatkaa unia. Ja nukahdin uudestaan melkein heti.

Ihan katkotonta unta ei tullut nukuttua, mutta ne pari kertaa kun siinä yön aikana heräilin, niin en kyllä kauaa hereillä ehtinyt olla, kunnes sain uudelleen unta. Sunnuntain puolella heräsin kunnolla siinä n. klo 8 ja silloin päätin nousta sängystä. Voin kertoa, että oli muuten vähän outo olo. Tuntui kuin perjantai ja lauantai olis vaan kadonnut johonkin. Mutta oli sunnuntaiaamu ja olin pirteä. Ei kai ihme tuon unimäärän jälkeen. Koko reissu tuntui jo pelottavan kaukaiselta ja toisaalta hirvitti, että paluu arkeen oli edessä. Whatsapp oli täyttynyt matkaseurueen viesteistä, joissa valitettiin unirytmistä. Itse olin tyytyväinen ja toiveikas, että noilla maraton-unilla olisi koko unirytmi käännetty.

Palaan vielä jossain vaiheessa tämän blogin ääreen ja olis tarkoitus vielä kerätä yhteen fiiliksiä koko reissusta. Ja ehkä mä niitä vlogia varten kuvattuja videopätkiäkin jossain vaiheessa jotain kautta julkaisen.

Day 2: Chicago-Joliet-Pontiac-Bloomington

Lauantaiaamuna heräsin joskus ennen seitsemää. Kyllä siinä nukuttua tuli. Sain tietooni, että osa oli hotellin uima-altaalla ja salilla ja yksi oli lähtenyt downtowniin. Päätin lähteä kaupungille myöskin, koska pidin kaupungin tunnelmasta. Käytiin aamupalalla (sandwich with cheese, tomatoes, bacon & chicken, cappuccino & orange juice) ja piti taas hyödyntää kahvilan ilmaista wifiä. Jäin vielä itsekseni kaupungille pyörimään. Kello oli siinä vaiheessa jotain yhdeksän pintaan. Monet kaupat aukesivat kymmeneltä, mutta yksi tavaratalo, joka oli ehkä vähän Prismamainen, niin oli auennut jo aiemmin. Kävin ostamassa sieltä uimashortsit, koska unohdin omani kotiin. Toisaalta olinkin uusien tarpeessa. Ja sinänsä yllättävää, että vielä en ole huomannut, että mitään muuta puuttuisi.

Chicagon keskustasta löytyi Jamba Juice (bongasin sen edellisenä päivänä), joten oli pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja käydä hakemassa sieltä vielä smoothie ennen kuin lähdin junalla/metrolla takaisin hotellille. Rakastuin Jamba Juiceen 2013, kun olin New Yorkissa. Jamba Juicen smoothiet on vaan niin hyviä! Ja etenkin Central Parkin nurmikolla makoillessa auringonpaisteessa, ne maistui entistäkin paremmilta. Ja nyt reilun kahden vuoden jälkeen kohtasimme jälleen. Otin sellaisen smoothien, jota en ollut aiemmin maistanut ja oli kyllä erittäin hyvää. Ja vaikka ei Central Parkia siinä ympärillä ollutkaan, niin ei ne Chicagon kadutkaan olleet mitenkään huono paikka nauttia tuota herkkua. Toivottavasti reissulla tulee vielä vastaan kaupunki, jossa on Jamba Juice!

Niin ja hei tosiaan, yksi seurueen jäsen, Nina, saapui meidän kuuden jälkeen päivää myöhemmin, joten autot haettiinkin sitten heti kun luovutettiin hotellihuone, eli siinä puolenpäivän pintaan. Ei siinä ihan ilman kommelluksia selvitty, sillä meinattin ensin lähteä väärällä autolla liikkeelle. Ihmeteltiin kyllä ensin, että monsteriauto oli väärän merkkinen ja odotettua pienempi. No se millä alun perin meinattiin lähteä matkalle, niin otettiinkin väärästä ruudusta. Kun siinä oli vähän kaikenlaista!

Kun päästiin lopulta tien päälle, niin ajettiin ekaksi Jolietin ”hylättyyn vankilaan”, jossa on kuvattu mm. Blues Brothersia ja Prison Breakia. Olihan se ulkoakin päin ihan siistin näköinen, mutta olishan se ollu hienoo nähdä se myös sisältä. Nälkä alkoi olla jo sen verran kova, että sitten pitikin löytää joku ruokapaikka. Lopulta löytyi Nelly’s. Päätin ottaa salaatin, koska reissulla tulee kuitenkin syötyä burgereita varmasti aika paljon. Mutta ettei menis liian kevyeks, otin myös cheese fries –annoksen. Hyvää oli! Ja hauska paikka kaikkine seinäkirjoituksineen. Myös meidän terveiset voi jatkossa lukea menu-taulun alta. Ja ilmeisesti meidän kuvakin tulee paikan FB-sivuille jossain vaiheessa. (HUOM! On tullut jo!)

    

   

Ajellessa on nähty juuri niin perinteistä amerikkalais-idylliä kuin sarjojen ja elokuvien perusteella voi kuvitella. Siis kun on ajettu esim jonkun asuinalueen läpi. Lippuja on joka talon edustalla jossain muodossa ja kirkkoja tuntuu olevan kans joka kulmassa. Vähän ehkä puolivahingossakin ajauduttiin Pontiacin kaupunkiin/kylään, jossa oli mm. vanha Route 66 –motelli. Ja hauskoja maalauksia seinillä. Kuvia on.

Ja tulipahan käytyä myös ensimmäistä kertaa (ja tuskin viimeistä tällä reissulla) Walmartissa. Kyllähän siellä oli kaikkee. Tais olla myös niitä kännykkäliittymiä. Mutta ei tullut  tällä kauppareissulla sellaista mukaan vielä. Hotelli (jossa nyt tätä viimeistä pätkää) kirjoitan, on Bloomingtonissa ja se Walmart on ihan tossa vieressä. Jos vaikka huomenna sit kävis? Ehkä? Kenties? Tai vois kai niitä operaattoreitakin vähän vertailla. Teenkin sen nyt. Hotellissa on ilmainen wifi. Jeeeiiii.

Day 1: Helsinki-Berliini-Chicago

Vielä ennen kuin jatkat lukemista eteenpäin, tiedoksesi että tämä on mun ihan ensimmäinen blogikirjoitus ikinä. Enkä harrasta blogeja itse, joten mulla ei ole mitään hajua siitä millaisia blogipostauksien "kuuluu olla". Näistä tulee nyt ihan sellasia kuin on tullakseen. Eiköhän aloiteta.

Torstai 20.8. oli viimeinen työpäivä ennen lomaa. Sekä viimeinen työpäivä Tikkurilan konttorissa. Ja seuraavana aamuna odotettu lähtö kohti Chicagoa ja siitä eteenpäin ajelemaan Route 66:sta ja lopulta päätyen San Franciscoon. No, aikainen herätys ja erittäin vaiheessa ollut pakkausoperaatio ei estänyt lähtemästä juhlistamaan lomaa mojitojen merkeissä Pulmuun (yksi lähibaari siis) Raisan, Roosan ja Mirkan kanssa. Parin mojiton jälkeen paluu kotiin ja sitten piti vielä hoitaa se pakkaaminen loppuun. n. 2:15 kömmin nukkumaan. Herätys 4:25, jotta ehtisin hyvin sovitusti 4:55 lähtöpaikalle.

Pari tuntia unta alla ja olin pirteä ja innokas uuteen päivään. Olin jo ulko-ovella, kun sain viestin, että lähtö vähän viivästyy, koska yksi seurueemme jäsen oli vasta herännyt. Menin ajankuluksi läheiseen leikkipuistoon pomppimaan trampoliinilla. Kyllä. Olin innoissani. No, siirryin siitä kuitenkin pikkuhiljaa odottelemaan muita auton luo. Hetken päästä meitä olikin jo kolme neljästä kasassa. Neljättä ei näkynyt, ei kuulunut, eikä soittelukaan tuntunut auttavan. Olimme aikataulusta pahasti myöhässä. Lopulta neljäskin seurueemme jäsen vastasi puhelimeen juuri viime hetkellä. Juuri pääsimme sanomasta ”jos ei nyt vastaa, niin me lähetään ja saa tulla taksilla perässä”. Hän heräsi puhelinsoittoon. Jäimme odottamaan häntä vielä saapuvaksi ja allekirjoittaneelle alkoi pientä stressiä siinä jo iskeä, että mahdammeko ollenkaan ehtiä ajoissa.

No, hyvin me lopulta ehdittiin ja oltiin koko porukka kasassa. Lento Helsingistä Berliiniin ja Berliinissä koneen vaihto ja siitä sitten Chicagoon. Samoilla lennoilla meitä oli mukana lisäkseni Raisa, Roosa, Mirka, Pete ja Tero. Berliinin lennolla vieressäni istui ilmeisesti pariskunta, jotka olivat ehkä vähän ärsyttävänkin ”lupasakoita”. ”Hei lentoemo, meillä on nyt turvavyöt kiinni, niin käytkö sanomassa kapteenille, että voidaan lähteä.” No, ainakin heillä itsellään oli hauskaa. Edessäni istuva vanhempi herra kurkotti ikkunaan vähän väliä niin, että nojatessaan takaisin selkänojaan, se rojahti aina vähäsen polvilleni. Se oli ärsyttävää. Onneksi lento oli kohtalaisen lyhyt. Berliinin kenttä yllätti kämäisyydellään, vaikka olen siellä kyllä ennenkin käynyt.

Hölmöä oli myös se, että jouduimme ”kansainvälisen alueen” ulkopuolelle kun mentiin jatkolennon portille. Eli oli uusi turvatarkastuskin edessä. Roosa joutui ”takahuoneeseen” vähän tarkempaan turvatarkastukseen, jonne hänet saatteli turvatarkastaja, jolla oli kumihanskat kädessä. Siitä selvittyämme odottelimme koneeseen pääsyä. Odotustila oli naurettavan pieni, eikä siellä ollut kuin yksi pieni kauppa ja rähjäinen kioskikoju. Ostin kojusta ehkä pahimman ikinä syömäni kolmioleivän.

Itse lento Berliinistä Chicagoon meni yllättävän kivuttomasti. Ehdin katsoa 2 elokuvaa. Kingsmanin ja Still Alice. Molemmat olivat hyviä, mutta Kingsmanista pidin kuitenkin ehkä enemmän, vaikka ovatkin niin erilaisia ettei voikaan verrata. Kingsman oli itse asiassa oikein hyvä! Taisin jossain välissä vähän nukkuakin. Ainakin yritin kovasti. Ja tietty oli lentokoneen tarjoilut jne.

Chicagoon päästyämme tehtiin jonkin sortin itsepalvelutarkastus. Piti taas laittaa rastia ruutuun ”en tuo myrkyllisiä aineita maahan” jne. Laite otti myös kuvan jne. Lopulta laitteesta tulostui lipuke. Muilla seurueen jäsenillä tietojen päälle oli tulostunut rasti, mutta minulle ei. Pääsin lyhyempään jonoon. Olin nopeasti vastaanottamassa laukkuja ja odottelin muita saapuvaksi. Lopulta hekin tulivat. Siirryimme hotellille ja sitten lähdimmekin käymään Chicagon downtownissa.

 

 

Oikein kiva kaupunki! Harmi, että yhteinen aikamme jää vähän lyhyeksi, mutta on niin paljon muutakin nähtävää. Kaupungin läpi virtaavan joen vesi oli jotenkin hämmentävän kirkasta ja puhdasta. Ja kaupunki muutenkin oli tosi puhdas. Ja siistiä, kun junia kulkee siellä katujen yläpuolella. Käveltiin sitä jokirantaa pitkin ja lopulta päädyttiin kuuluisan ”pavun” luo, vaikka kierrettiinkin vähäsen. Papu oli turistien ympäröimä. Ihan hauska näky. Ja mukava se puistoaluekin siinä oli, mutta hengailut jäi väliin. Olis meinaa tullut uni varmaan heti jos ois vähänkin pitkäkseen asettunu. Starbucks löytyi pavun viereltä ja piti käydä Java Chip Frappuccino ottamassa. Ja kävinkin.

Kello ei ollut paikallista aikaa silloin vielä paljon mitään, mutta about 22h matkustelun jälkeen alkoi olla suht poikki. Junamatka hotellille tuntui puuduttavan pitkältä. Pakko oli pysytellä seisoma-asennossa suurin osa matkasta, jotta pysyis hereillä. Hotellille kun pääsi niin piti vielä hetki nauttia aulatilan ilmaisesta wifistä ja suihkun kautta nukkumaan. Vähän huvittaa kuinka riippuvainen sitä onkaan siitä, että netti on saatavilla joka paikassa, koko ajan. Suunittelin kyllä, että hankkisin täältä paikallisen jonkun prepaid-liittymän puhelimeen, jota vois sit käyttää hotspottina läppärillekin jatkossa. Kun ei sitä aina tiedä kuuluuko majoitukseen ilmainen wifi vai ei. Ja tietty se helpottaa meidän keskinäistä kommunikointia jos/kun joku muukin sellaisen ottaa.