Day 14: Las Vegas-Los Angeles

Vegas sai jäädä taa, kun oli aika lähteä kohti Route 66:n päätöspaikkaa eli Los Angelesia. Aamupala jäi syömättä, kun siinä nyt tuli kaikenlaista. Onneksi mulla oli vähän syötävää automatkalle. Suklaapatukka ja keksejä. Sehän riitti. Matkalla pysähdytiin Calicon ”Ghost townissa.” Se oli vähän omituinen paikka sinänsä, sillä sehän oli ihan täysi turistipaikka. Sellaisenaan siellä oli sellaisia paikkoja kuin jostain vanhasta länkkärileffasta, mutta toisaalta se tuntui turhan laskelmoidulta, kun alkuperäisiä rakennuksia oli kuitenkin tosi vähän. En kyllä ollut tarinaan tutustunut yhtään, enkä ole vieläkään, joten ehkä pienellä tutkimustyöllä selviäisi jotain.

Roosa kuitenkin pääsi toimimaan tulkkina joillekin ranskalaisille turisteille, jotka eivät osanneet englantia ja halusivat ostaa taskukellon. Alueella oli myös tarjolla Starbucksin kahvia ja Starbucksin logokin oli paikan ulkopuolella, mutta eihän se yhtään konseptin mukainen paikka ollut. Starbucksin pahvimukin sai kuitenkin. Mutta ärsyttävää oli, että se ”pahvijuttu” siihen mukin ympärille ei pitänyt lämpöä yhtään ja näpit tuntui palavan koko ajan. Tilasin vaniljalatten, mutta taisi jäädä vanilja lisäämättä, koska ei se maistunut yhtään.

Matkalla pysähdyttiin myös Bottle Ranchilla. Kuvat kertoo tässäkin enemmän kuin sanat, mutta se oli siis sellainen alue, missä oli tehty tyhjistä pulloista puita. Tai siis ne pullot oli ripustettu joihinkin metalliputkiin, jossa oli siis ”oksia” joihin sitten ne pullot oli laitettu. Ja oli siellä muutakin kamaa kuin pelkkiä pulloja. Ainakin jotain vanhoja aseita ja kirjoituskoneita. Eli ihan perussettiä. Mutta ihan hauskan näköinen paikka siis, ei siinä.

Mitä lähemmäs Route 66:n päätepistettä pääsimme, sitä hullummaksi liikenne meni. Eli kun Los Angelesin puolelle päästiin, niin kaistojen määrä lisääntyi ja niin kyllä autojenkin. Oli jotenkin ihan hullua se autojen määrä! Ja me körötettiin paljon myös ns. carpool-kaistalla, koska meitä oli autossa useampi henkilö. Tai siis carpool-kaistalla saa ajaa, mikäli autossa on vähintään 2 henkilöä. Silti se kaista oli ihan tyhjä. Pari hassua autoa meidän lisäksi siellä meni. Mutta paikalliset ajavat yksin ja ovat varmaan sitten tottuneet niihin ruuhkiin. Hölmöä.

Santa Monicaan saavuttuamme ja parkkipaikan löydettyämme lähdimme kohti Santa Monican kuuluisaa laituria, jonne myös Route 66 päättyy. Ensipuraisu Los Angelesiin oli miellyttävä, mikäli ruuhkia ei oteta huomioon. Lämpötila oli tosi jees, ainakin kuuman Vegasin jälkeen. Meri-ilmaa, pitkä ja leveä hiekkaranta, palmuja jne. Mikäs siinä oli ollessa? Ja juuri sellainen laid back –meininki, mitä odotinkin. Erittäin jees! Laiturilla oli maamerkki siinä kohdalla, mihin Route 66 päättyy ja kun meidän autoseurueemme sinne pääsi, niin oli muutama ihminen jonottamassa sen edessä, että saa ottaa selfieitä. Tai mitä ne nyt sitten on, friendsieitä?

Siinä sitten hetkinen fiilisteltiin ennen kuin jatkettiin vielä kohti kämppäämme. Tuli kyllä vähän sanaton fiilis siinä, kun näki sen ”kyltin” ja tajusi, että me ollaan oikeesti ajettu autolla ihan hullun pitkä matka ja nähty tosi paljon erilaisia paikkoja ja jokaisella paikalla on ollut ne hyvät ja huonotkin puolensa. Ja pitkätkin päivät tien päällä on ainakin omalta osaltani menneet tosi helposti. Ei oikeestaan tehny missään vaiheessa tiukkaa. Mun nyt ei kyllä tietty tarvinnut ajaa ollenkaan, mutta en usko että sekään ois hirveesti haitannut.

Kämpälle löydettiin ihan helposti, mutta parkkipaikkojahan meille oli varattu vain 2, mutta autoja oli 3. Naapureiden kanssa saatiin kuitenkin sovittua, että voidaan ottaa käyttöön heidän toinen paikkansa, koska heillä on vain yksi auto käytössään. Monsteriauto jätettiin naapureiden auton eteen, joten sillä ei Losissa ajella. Ja se olikin ihan ok, sillä 2 autoa on silti käytössä vielä. Kämpän suhteen mulla ei ollut sen kummempia odotuksia ja se osoittautui ihan hyväksi. Ja mikä parasta: ranta on ihan vieressä!