Aamu Los Angelesissa valkeni hieman pilvisenä, mutta
lämpimänä. Ja oli odotettavissa, että myöhemmin se aurinkokin sieltä taas tulee
esiin. Ja niin tapahtuikin. Jossain vaiheessa lähdin Mirkan kanssa Warner
Brosin studiokierrokselle ja samalla heitettiin Nina ja Tero Beverly Hillsiin.
Ja matkaanhan meni taas ihan älyttömän pitkä aika, koska… no, Los Angeles.
Oltiin kuitenkin ihan täydelliseen aikaan paikalla ja kiertoajelu studioilla
alkoikin pian.
Ensin katsottiin pieni esittelyfilmi Warner Brosista ja mitä
kaikkea niillä studioilla onkaan kuvattu. Ja mitkä kaikki leffat on saanut
Oscareita jne. Sen jälkeen ryhmämme jakautui vielä kolmeen osaan, jotta
mahduimme niihin ”autoihin” joilla lähdimme kiertämään ulkokulisseja. Saimme
oppaaksemme Ashleyn ja hän oli kyllä erittäin hyvä opas. Luulen, että meidän
ryhmälle tuli paras opas niistä kolmesta, joiden kesken ryhmämme jaettiin.
Jutteli tosi ”vapautuneesti” ja vaikutti, että oikeasti tykkää työstään. Ei
tullut yhtään sellainen vaikutelma, että latelee jotkut ulkoa opetellut
lauseet, joista on pakko kertoa. Ja mielenkiintoista tarinaa sieltä tulikin!
Esimerkiksi se, että jos ulkona kuvataan talvikohtausta, heillä on joku
luottofirma, joka tilataan tuomaan sinne lunta. Ja tällöin joku tiimi myös
nyppii puista kaikki lehdet pois, koska eihän talvella voi puissa ola lehtiä.
Ja jos seuraavana päivänä kuvataan taas kevät- tai kesäkohtauksia, niin puihin
kiinnitetään kuolleita lehtiä, jotka vaan värjätään vihreäksi.
Opastetussa kierroksessa käytiin myös sisästudiossa, jossa
kuvattiin Pretty Little Liars –sarjaa. Siellä ei saanut kuvata, joten ei ole näyttää mitään kuvamateriaalia. Olen kyllä siitä sarjasta kuullut, mutta
jos jotain negatiivista kierroksesta pitää sanoa, niin sanotaan se, että olisi
ollut hauskempaa päästä jonkun tutumman sarjan kulisseihin. Esimerkiksi 2 Broke
Girlsin tai The Big Bang Theoryn. Tai vaikka Ellenin. Mutta noilla sitcomeilla
taisi olla ”rehearsal day”, joten niihin ei päässyt. Elleniä tosin ei kuvattu,
mutta ei päästy sinnekään. Mutta olihan tuokin tosi mielenkiintoista. Ja kun
itse on ollut Salkkareissa extrana aiemmin, niin eipä se itse studio ihan hirveästi
noin päällisin puolin poikennut. Tietty pieniin yksityiskohtiin oli kiinnitetty
huomattavasti enemmän huomiota.
Niin ja käytiin me myös mm. sellaisessa paikassa, jossa oli
kaikki Batmobilet näytillä ja toisessa paikassa oli Batman-pukuja ja myös Batman-leffojen
pahisten pukuja jne. Harry Potterista oli myös vastaavia juttuja näytillä,
mutta en ole koskaan Pottereista välittänyt, niin ei ne oikein tarjonnut mulle
mitään. Opastetun kierroksen päätteeksi päästiin vielä kiertämään omaa tahtia
yhtä ”hallia”. Siellä oli mm. kuvia Warnerin eri sarjoista ja leffoista ja oli
kaiken maailman rekvisiittaa. Suosituin paikka oli varmaan kuitenkin Frendien
Central Perk –kulissit joissa pääsi istumaan sille kuuluisalle sohvalle ja
paikan työntekijät sitten otti kuvat. Ja positiivista oli myös se, että kuvat
otettiin asiakkaiden omilla kameroilla/kännyköillä, ettei ollut sitä, että
joutuisi maksamaan itsensä kipeäksi yhdestä printtikuvasta.
Frendit on ollut mulle nyt muutenkin ajankohtainen, sillä
kun kesällä Frendit-uusinnat alkoi AVAlta ihan ekasta jaksosta alkaen, niin on
tullut katsottua jokainen jakso. Oon todennäköisesti kaikki jaksot nähnytkin
vähintään kerran, mutta en ole kyllä moneen, MONEEN vuoteen yhtään jaksoa
katsonut, vaikka niitä uusintoja on varmasti pyörinytkin koko ajan. Olen
saattanut vähän valittaakin siitä, että pitääkö samoja sarjoja uusia
jatkuvasti. Mutta nyt aika oli kypsä sille, että voin taas katsoa Frendejäkin.
Ja kyllähän ne edelleen naurattaa!
Warnerilla käytiin myös kuuntelemassa ja katselemassa pieni
”esitys” äänitekniikkaan (väärä sana ehkä. pyydän varmuuden vuoksi anteeksi!)
liittyen. Siellä näytettiin Gravity-leffasta pätkä ja mistä tässä pätkässä
kuulunut ääni koostui. Ja kerrottiin myös miten erilainen ja vaikea Gravityn
äänimaailma oli tehdä, koska siinä oltiin avaruudessa. Selkeesti olivat ylpeitä
ja mikäs siinä on ollessa, kun Oscar-patsas tai patsaita oli näihin liittyen
tullutkin. Ei, en ole nähnyt Gravityä eikä se tämän jälkeenkään mua
erityisemmin kiinnosta.
Kun itse kierros oli saatu päätökseen, niin oli luvassa
perinteinen ja pakollinen gift shop. Eihän sieltä ulos pääse ennen kuin on
vähintään kävellyt sen läpi. Itse asiassa ennen gift shopia oli kahvila.
Central Perk tietysti. Sieltä tuli otettua jäämokka. Oli hyvää. Gift shopissa
oli kyllä krääsää joka lähtöön näihin isoimpiin sarjoihin liittyen nyt ainakin.
The Big Bang Theory, Frendit, Ellen jne. Ostin Central Perk –kangaskassin
kauppakassiksi, eikä se edes maksanut niin paljon kun olisi voinut odottaa.
Jotain 10 dollaria muistaakseni.
Paluumatkalla poimittiin Nina ja Tero mukaan ja
mentiin takaisin kämpille. Ja hetken päästä siitä rannalle ja uimaan. Vesi ei
ollutkaan kylmää, mutta aallot oli aikamoisia! Eihän siellä uida voinut, mutta
vähän tuli siellä aalloissa leikittyä ja oli kyllä hauskaa. Ärsyttävää oli
tosin se, että kun nousi merestä, niin hiekkaa oli joka paikassa. Illalla
syötiin yhdessä koko porukka kämpillä ja ruoka oli erittäin hyvää. Ja koin elämäni ensimmäisen maanjäristyksen! Jännää! Loppuillasta
saimme myös vieraita viettämään iltaa kanssamme, mutta tätä taustatarinaa en
yksinkertaisesti vaan nyt enää jaksa kertoa. Ehkä myöhemmin jossain
muistelupostauksessa. Eli stay tuned! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti