Day 15: Los Angeles

Aamu Los Angelesissa valkeni hieman pilvisenä, mutta lämpimänä. Ja oli odotettavissa, että myöhemmin se aurinkokin sieltä taas tulee esiin. Ja niin tapahtuikin. Jossain vaiheessa lähdin Mirkan kanssa Warner Brosin studiokierrokselle ja samalla heitettiin Nina ja Tero Beverly Hillsiin. Ja matkaanhan meni taas ihan älyttömän pitkä aika, koska… no, Los Angeles. Oltiin kuitenkin ihan täydelliseen aikaan paikalla ja kiertoajelu studioilla alkoikin pian.

Ensin katsottiin pieni esittelyfilmi Warner Brosista ja mitä kaikkea niillä studioilla onkaan kuvattu. Ja mitkä kaikki leffat on saanut Oscareita jne. Sen jälkeen ryhmämme jakautui vielä kolmeen osaan, jotta mahduimme niihin ”autoihin” joilla lähdimme kiertämään ulkokulisseja. Saimme oppaaksemme Ashleyn ja hän oli kyllä erittäin hyvä opas. Luulen, että meidän ryhmälle tuli paras opas niistä kolmesta, joiden kesken ryhmämme jaettiin. Jutteli tosi ”vapautuneesti” ja vaikutti, että oikeasti tykkää työstään. Ei tullut yhtään sellainen vaikutelma, että latelee jotkut ulkoa opetellut lauseet, joista on pakko kertoa. Ja mielenkiintoista tarinaa sieltä tulikin! Esimerkiksi se, että jos ulkona kuvataan talvikohtausta, heillä on joku luottofirma, joka tilataan tuomaan sinne lunta. Ja tällöin joku tiimi myös nyppii puista kaikki lehdet pois, koska eihän talvella voi puissa ola lehtiä. Ja jos seuraavana päivänä kuvataan taas kevät- tai kesäkohtauksia, niin puihin kiinnitetään kuolleita lehtiä, jotka vaan värjätään vihreäksi.

Opastetussa kierroksessa käytiin myös sisästudiossa, jossa kuvattiin Pretty Little Liars –sarjaa. Siellä ei saanut kuvata, joten ei ole näyttää mitään kuvamateriaalia. Olen kyllä siitä sarjasta kuullut, mutta jos jotain negatiivista kierroksesta pitää sanoa, niin sanotaan se, että olisi ollut hauskempaa päästä jonkun tutumman sarjan kulisseihin. Esimerkiksi 2 Broke Girlsin tai The Big Bang Theoryn. Tai vaikka Ellenin. Mutta noilla sitcomeilla taisi olla ”rehearsal day”, joten niihin ei päässyt. Elleniä tosin ei kuvattu, mutta ei päästy sinnekään. Mutta olihan tuokin tosi mielenkiintoista. Ja kun itse on ollut Salkkareissa extrana aiemmin, niin eipä se itse studio ihan hirveästi noin päällisin puolin poikennut. Tietty pieniin yksityiskohtiin oli kiinnitetty huomattavasti enemmän huomiota.

Niin ja käytiin me myös mm. sellaisessa paikassa, jossa oli kaikki Batmobilet näytillä ja toisessa paikassa oli Batman-pukuja ja myös Batman-leffojen pahisten pukuja jne. Harry Potterista oli myös vastaavia juttuja näytillä, mutta en ole koskaan Pottereista välittänyt, niin ei ne oikein tarjonnut mulle mitään. Opastetun kierroksen päätteeksi päästiin vielä kiertämään omaa tahtia yhtä ”hallia”. Siellä oli mm. kuvia Warnerin eri sarjoista ja leffoista ja oli kaiken maailman rekvisiittaa. Suosituin paikka oli varmaan kuitenkin Frendien Central Perk –kulissit joissa pääsi istumaan sille kuuluisalle sohvalle ja paikan työntekijät sitten otti kuvat. Ja positiivista oli myös se, että kuvat otettiin asiakkaiden omilla kameroilla/kännyköillä, ettei ollut sitä, että joutuisi maksamaan itsensä kipeäksi yhdestä printtikuvasta.

Frendit on ollut mulle nyt muutenkin ajankohtainen, sillä kun kesällä Frendit-uusinnat alkoi AVAlta ihan ekasta jaksosta alkaen, niin on tullut katsottua jokainen jakso. Oon todennäköisesti kaikki jaksot nähnytkin vähintään kerran, mutta en ole kyllä moneen, MONEEN vuoteen yhtään jaksoa katsonut, vaikka niitä uusintoja on varmasti pyörinytkin koko ajan. Olen saattanut vähän valittaakin siitä, että pitääkö samoja sarjoja uusia jatkuvasti. Mutta nyt aika oli kypsä sille, että voin taas katsoa Frendejäkin. Ja kyllähän ne edelleen naurattaa!

Warnerilla käytiin myös kuuntelemassa ja katselemassa pieni ”esitys” äänitekniikkaan (väärä sana ehkä. pyydän varmuuden vuoksi anteeksi!) liittyen. Siellä näytettiin Gravity-leffasta pätkä ja mistä tässä pätkässä kuulunut ääni koostui. Ja kerrottiin myös miten erilainen ja vaikea Gravityn äänimaailma oli tehdä, koska siinä oltiin avaruudessa. Selkeesti olivat ylpeitä ja mikäs siinä on ollessa, kun Oscar-patsas tai patsaita oli näihin liittyen tullutkin. Ei, en ole nähnyt Gravityä eikä se tämän jälkeenkään mua erityisemmin kiinnosta.

Kun itse kierros oli saatu päätökseen, niin oli luvassa perinteinen ja pakollinen gift shop. Eihän sieltä ulos pääse ennen kuin on vähintään kävellyt sen läpi. Itse asiassa ennen gift shopia oli kahvila. Central Perk tietysti. Sieltä tuli otettua jäämokka. Oli hyvää. Gift shopissa oli kyllä krääsää joka lähtöön näihin isoimpiin sarjoihin liittyen nyt ainakin. The Big Bang Theory, Frendit, Ellen jne. Ostin Central Perk –kangaskassin kauppakassiksi, eikä se edes maksanut niin paljon kun olisi voinut odottaa. Jotain 10 dollaria muistaakseni.

Paluumatkalla poimittiin Nina ja Tero mukaan ja mentiin takaisin kämpille. Ja hetken päästä siitä rannalle ja uimaan. Vesi ei ollutkaan kylmää, mutta aallot oli aikamoisia! Eihän siellä uida voinut, mutta vähän tuli siellä aalloissa leikittyä ja oli kyllä hauskaa. Ärsyttävää oli tosin se, että kun nousi merestä, niin hiekkaa oli joka paikassa. Illalla syötiin yhdessä koko porukka kämpillä ja ruoka oli erittäin hyvää. Ja koin elämäni ensimmäisen maanjäristyksen! Jännää! Loppuillasta saimme myös vieraita viettämään iltaa kanssamme, mutta tätä taustatarinaa en yksinkertaisesti vaan nyt enää jaksa kertoa. Ehkä myöhemmin jossain muistelupostauksessa. Eli stay tuned! :D

Day 14: Las Vegas-Los Angeles

Vegas sai jäädä taa, kun oli aika lähteä kohti Route 66:n päätöspaikkaa eli Los Angelesia. Aamupala jäi syömättä, kun siinä nyt tuli kaikenlaista. Onneksi mulla oli vähän syötävää automatkalle. Suklaapatukka ja keksejä. Sehän riitti. Matkalla pysähdytiin Calicon ”Ghost townissa.” Se oli vähän omituinen paikka sinänsä, sillä sehän oli ihan täysi turistipaikka. Sellaisenaan siellä oli sellaisia paikkoja kuin jostain vanhasta länkkärileffasta, mutta toisaalta se tuntui turhan laskelmoidulta, kun alkuperäisiä rakennuksia oli kuitenkin tosi vähän. En kyllä ollut tarinaan tutustunut yhtään, enkä ole vieläkään, joten ehkä pienellä tutkimustyöllä selviäisi jotain.

Roosa kuitenkin pääsi toimimaan tulkkina joillekin ranskalaisille turisteille, jotka eivät osanneet englantia ja halusivat ostaa taskukellon. Alueella oli myös tarjolla Starbucksin kahvia ja Starbucksin logokin oli paikan ulkopuolella, mutta eihän se yhtään konseptin mukainen paikka ollut. Starbucksin pahvimukin sai kuitenkin. Mutta ärsyttävää oli, että se ”pahvijuttu” siihen mukin ympärille ei pitänyt lämpöä yhtään ja näpit tuntui palavan koko ajan. Tilasin vaniljalatten, mutta taisi jäädä vanilja lisäämättä, koska ei se maistunut yhtään.

Matkalla pysähdyttiin myös Bottle Ranchilla. Kuvat kertoo tässäkin enemmän kuin sanat, mutta se oli siis sellainen alue, missä oli tehty tyhjistä pulloista puita. Tai siis ne pullot oli ripustettu joihinkin metalliputkiin, jossa oli siis ”oksia” joihin sitten ne pullot oli laitettu. Ja oli siellä muutakin kamaa kuin pelkkiä pulloja. Ainakin jotain vanhoja aseita ja kirjoituskoneita. Eli ihan perussettiä. Mutta ihan hauskan näköinen paikka siis, ei siinä.

Mitä lähemmäs Route 66:n päätepistettä pääsimme, sitä hullummaksi liikenne meni. Eli kun Los Angelesin puolelle päästiin, niin kaistojen määrä lisääntyi ja niin kyllä autojenkin. Oli jotenkin ihan hullua se autojen määrä! Ja me körötettiin paljon myös ns. carpool-kaistalla, koska meitä oli autossa useampi henkilö. Tai siis carpool-kaistalla saa ajaa, mikäli autossa on vähintään 2 henkilöä. Silti se kaista oli ihan tyhjä. Pari hassua autoa meidän lisäksi siellä meni. Mutta paikalliset ajavat yksin ja ovat varmaan sitten tottuneet niihin ruuhkiin. Hölmöä.

Santa Monicaan saavuttuamme ja parkkipaikan löydettyämme lähdimme kohti Santa Monican kuuluisaa laituria, jonne myös Route 66 päättyy. Ensipuraisu Los Angelesiin oli miellyttävä, mikäli ruuhkia ei oteta huomioon. Lämpötila oli tosi jees, ainakin kuuman Vegasin jälkeen. Meri-ilmaa, pitkä ja leveä hiekkaranta, palmuja jne. Mikäs siinä oli ollessa? Ja juuri sellainen laid back –meininki, mitä odotinkin. Erittäin jees! Laiturilla oli maamerkki siinä kohdalla, mihin Route 66 päättyy ja kun meidän autoseurueemme sinne pääsi, niin oli muutama ihminen jonottamassa sen edessä, että saa ottaa selfieitä. Tai mitä ne nyt sitten on, friendsieitä?

Siinä sitten hetkinen fiilisteltiin ennen kuin jatkettiin vielä kohti kämppäämme. Tuli kyllä vähän sanaton fiilis siinä, kun näki sen ”kyltin” ja tajusi, että me ollaan oikeesti ajettu autolla ihan hullun pitkä matka ja nähty tosi paljon erilaisia paikkoja ja jokaisella paikalla on ollut ne hyvät ja huonotkin puolensa. Ja pitkätkin päivät tien päällä on ainakin omalta osaltani menneet tosi helposti. Ei oikeestaan tehny missään vaiheessa tiukkaa. Mun nyt ei kyllä tietty tarvinnut ajaa ollenkaan, mutta en usko että sekään ois hirveesti haitannut.

Kämpälle löydettiin ihan helposti, mutta parkkipaikkojahan meille oli varattu vain 2, mutta autoja oli 3. Naapureiden kanssa saatiin kuitenkin sovittua, että voidaan ottaa käyttöön heidän toinen paikkansa, koska heillä on vain yksi auto käytössään. Monsteriauto jätettiin naapureiden auton eteen, joten sillä ei Losissa ajella. Ja se olikin ihan ok, sillä 2 autoa on silti käytössä vielä. Kämpän suhteen mulla ei ollut sen kummempia odotuksia ja se osoittautui ihan hyväksi. Ja mikä parasta: ranta on ihan vieressä!

Day 13: Las Vegas

Waking up in Vegas! Aamupalan hain hotellikompleksin ravintolamaailman ravintolasta nimeltä Tropical Smoothie Cafe. Ei tosin ole pelkkä smoothie-paikka, vaan sieltä sai myös mm. wrappeja ja erinäköisiä leipiä. Otin Chipotle Chicken Flatbreadin ja Mango Magic –smoothien. Leipä oli oikein maukasta, mutta smoothie ei kyllä lähelläkään Jamba Juice –tasoa. Aamupalan jälkeen lähdettiin kuokkimaan Mandalay Bay –hotellin hulppealle allasalueelle. Kuin ninjat konsanaan ”sniikkasimme” alueelle niin, että meille tuoltiin allasalueen ulkopuolelle yksi hotelliavain, jotta pääsemme porteista. Olin Teron kanssa liikkellä ja porteilla oltiin sitten vaan, että ”aijaa toinen avain on huoneessa ku ei tiedetty” ja kyllä se yksikin avain riitti.

Taidettiin mennä vahingossa ensin jollekin vip-altaalle, kun se oli siinä ihan ylhäässä yksinäisyydessään ja tarjolla oli myös ilmaista jäävettä. Kun tarina siis kertoi, että allasalueelle ei saa viedä omia juomia ja vesipuollo maksaa 10 dollaria. Kun pääsimme alueelle, jossa oli useampikin allas ja myös muu seurueemme, niin vettä ei tosiaan ollut enää missään tarjolla. Jännä. Käytiin Lazy riverissä ”lillumassa” pari rundia ja se oli oikein rentouttavaa. Sitten mentiin vielä altaaseen, jossa oli aaltokone. Se vaan oli vähän tylsää, kun sieltä tuli vain yksi aalto ja ”tauko” siinä välillä oli yllättävänkin pitkä. Sitten käytiin vielä suolavesialtaassa. Taisi niitä altaita olla vielä muitakin, mutta kyllä tuokin riitti. Ja oli sen verran kuuma päivä taas, että ei sitä oikein aurinkoakaan jaksanut ottaa sen pidempään, vaikka tulikin laitettua aurinkorasvaa aika huolella.

Allashengailun jälkeen lähdettiin Tiinan, Topin, Raisan, Roosan ja Mirkan kanssa vähän matkan päähän Premium Brands Outlet –keskukseen shoppailemaan. Olihan se iso kompleksi ja tosi paljon kaikkia liikkeitä, mutta hintataso ei ollut ihan niin edullinen kuin odotin. Tuli ostettua jokunen t-paita, pari kauluspaitaa töihin ja yksi olkalaukku. Ihan hyvät löydöt noin omasta mielestä, vaikka oisin toisaalta halunnut ostaa myös mm. Converset ja kellon. Conssit ei olleet mitenkään erityisen halpoja ja luulenkin, että saan muualta varmaan halvemmallakin. Kellokauppoja löysin tasan yhden, eikä siellä ollut oikein mitään hienoja. Housuja/farkkuja ois kyllä voinut myös ostaa ja vaikka työkenkiäkin, mutta jäi nyt ostamatta. Toisaalta myös matkalaukku alkaa täyttyä hyvää vauhtia.

Illalla käytiin syömässä hotellin buffassa. Hotellin omalla henkilökunnallakaan ei ollut kova luotto kyseiseen ravintolaan, kun paikan sijaintia kysyessä oli vastatt jotenkin, että ”You don’t want to go there.” No, olihan se toisaalta vähän tylsä setti. Itse tuli syötyä eniten pastaa ja aasialaista. Kuitenkin jälkkäripöydästä saatavat letut oli parhaita. Ne paistettiin ”tilauksesta” ja täytteen sai tietty valita itse. Itse menin karamellisoiduilla omenoilla ja suklaakastikkeella. Niin ja oli meillä ”all you can drink”-diilikin, mutta molemmat siihen kuuluvat hanabisset maistui vedeltä ja talon valkoviini oli myös aika pahaa. Kuohuviini meni, mutta sekin loppui vähän ennen kattauksen loppumista. Ei taida olla normaalisti hirveesti menekkiä.

Ruoan jälkeen osa lähti vielä kaupungille kävelemään. Itse pyödin hetken hotellin kasinolla ja pelasin jokusen dollarin pelikoneisiin huonolla menestyksellä. Pelikoneita oli kyllä joka lähtöön eri teemoilla. Oli Family Guy, Sex and the City, Wheel of Fortune, Ellen de Generes, Walking Dead jne. Frendit-kone vaikutti hauskalta joten pelasin sitä, mutta eihän siitäkään ottanut oikein mitään selvää. Nappia kun painoi, niin ruuudulla lähti rullat pyörimään ja kun ne pysähtyi, näki voittiko vai ei. Mutta oli vähän epäselvää mitä olis pitänyt saada, jotta voitto tulee. Koska pelaamisesta ei tuntunut seuraavan mitään hyvää, menin hotellihuoneeseen ja hetken vielä olin koneella, kunnes iski niin kova väsymys, että oli pakko luovuttaa ja ruveta nukkumaan. 

Day 12: Flagstaff-Las Vegas

Eilen jo päätettiin, että aamiaiselle mennään johonkin paikalliseen kahvilaan/ravintolaan. Oltiin jo aiemmin nähty majapaikan lähellä kuppila nimeltä Biff’s Bagels, joten mentiin sinne. Ja oli kyllä paras aamupala tällä reissulla! Otin chili-cheddar-bagelin tomaatti-basilika-levitteellä ja täytteiksi salaatti, kurkku, tomaatti ja tietysti pekoni. Vihannekset oli tuoreita ja hyvän näköisiä ja kokonaisuudessaan bagel oli todella hyvän makuinen! Ja tarjolla oli myös tummapaahtoista kahvia, joka maistui kahvilta ja oli hyvää! Näin hyvä aloitus päivälle oli kyllä tarpeen. Aamupalan jälkeen lähdin vielä hakemaan Jamba Juicesta smoothien. Tällä kertaa päätin pelata varman päälle ja ottaa Chicagossa maistamani Caribbean Passion –smoothien. Ai että.

Sitten tien päälle ja kohti Las Vegasia. Matkaa oli taitettavana taas ihan kiitettävästi. Pysähdyttiin Seligmanin kylässä, Arizonassa edelleen. Siinä Route 66:n varrella oli paljon hyvin persoonallisia matkamuistomyymälöitä ja ainakin joidenkin yhteydessä oli jonkinmoista ravintolatoimintaa myös. Hauskan näköisiä paikkoja joka tapauksessa, vaikka mitään ei tullutkaan ostettua.

Toinen pysähdys tehtiin Kingmanissa ja siellä käytiin myös syömässä. Ruokapaikka oli nimeltään Redneck’s Southern Pit BBQ, jossa tuli syötyä taas burgeri, joka oli kyllä oikein hyvän makuinen. Tuli testattua myös The Big Blue Van -olutta. Tilatessani sitä, tarjoilija kysyi otanko mustikoita. Ihmettelin hetken, mutta lopulta ajattelin, että why not? Ja vaikka yhdistelmä kuulostikin alussa todella erikoiselta, niin maku oli kyllä hyvä! Ihan mielellään voin ottaa vastaavan uudelleenkin, jos joskus tulee vastaan. Ruokailun jälkeen jäätiin vielä hetkeksi kiertelemään Kingsmania ja räpsimään kuvia.

Ennen Vegasia pysähdyttiin vielä Hoover Damilla, eli padolla. Eihän se nähtävyytenä ollut juuri kummoinen ja lämpötila oli noussut jo uusiin ennätyslukemiin, yli sadan Fahrenheit-asteen. Nopeasti pari kuvaa ja takaisin ilmaistoituun autoon ja matkaan! Padolta ei enää ollutkaan kovin pitkä matka Las Vegasiin ja kaupunkia lähestyessämme näytti huvittavalta, kun lentokoneita nousi ja laski ihan sieltä korkeiden hotellikompleksien ja kaupungin vilinän keskeltä. Vegasin lentokenttä kun kuulemma ja näköjään on ihan siinä kaiken vieressä. Oli tyyliin yksi katu meidän hotellin ja lentokentän välissä. Häiriöksi se ei kuitenkaan ollut.

Hotellina meillä (minä, Topi, Tiina, Pete ja Tero) oli Vegasissa Excalibur. Lempinimeltään myös Disneyland, koska se näytti kuin joltain Disney-linnalta. Muut majoittautuivat Mandalay Bayssä, joka oli astetta ylellisempi. Näiden kahden hotellin välissä oli vielä yksi hotelli – Luxor. Egyptiläisteemainen hotelli, joka olikin pyramidin muotoinen ja sfinksi oli siinä vieressä myös. Excaliburin ja Mandalay Baym välillä liikku ilmainen juna. Tai tram se oli englanniksi, mutta en kyllä miellä sitä raitiovaunuksi.

Raisa, Roosa ja Mirka päättivät mennä katsomaan Cirque de Soleil –esitystä, joka oli tehty Michael Jacksonin musiikin ympärille. Itsekin mietin pitkään, että lähtisinkö mukaan, mutta päätin olla menemättä, koska hinta oli kuitenkin aika kova, enkä tiedä olisinko saanut siitä niin paljon irti kuitenkaan. Me muut lähdettiinkin kävelemään vähän Las Vegasin kuuluisaa ”strippiä”, jonka varrella meidän hotellitkin oli. Vaikka olikin jo pimeää, niin todella kuuma oli edelleen. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja katujen yli piti usein mennä ylikulkusiltojen kautta ja liukuportaat oli melkein jokaisen kohdalla rikki, joten joutui vielä ponnistelemaan portaat ylös. Ja siinä kuumuudessa se olikin jo kuin mikäkin urheilusuoritus.

Kauppaan piti myös poiketa, koska vettä piti saada. Etenimme kohti jotain hienostohotellia, jonka edustalla oli kuulemma joku suihkulähde/musiikki-show. Mutta täytyy sanoa, että ei se kyllä ollut oikein mistään kotoisin jos esimerkiksi vertaa Barcelonan Montjuïcin vastaavaan. Mutta tulipahan nähtyä. Kävelymatkalla tuli räpsittyä kuvia kans jonkin verran, mutta meni hetki ennen kun sai kännykän kameran säädettyä sopivasti, että kuvista edes saa jotain selvää. Kun on muuten pimeää, mutta paljon kirkkaita valoja, niin oli aluksi vähän haasteellista. Varsinkin tällaiselle aloittelijalle.

Suunnitteluvaiheessa tämän illan piti olla ns. ”heavy drinking”-ilta ja siksi olinkin pettynyt, kun baariin mentiin kolmestaan Teron ja Ninan kanssa. Ensimmäinen kohde oli Gilley’s, joka olikin ihan hauska cowboy-henkinen saluuna. Oli ”mechanical bull” ja kaikkea! Kukaan meistä ei kyllä kokeillut, mutta kyllä siellä aika moni kävi kokeilemassa. Ja yhden jäbän ainoa duuni oli ohjata sitä. Tai no välillä hän kävi kyllä tanssilattiallakin tai tanssi siinä työpisteensä vieressä, kun taisi olla vähän tylsää. Siellä vedettiin myös karaokea koko ilta. Vähän eri tasoista kyllä kuin Suomessa. Karaokeisäntäkin aina välillä intoutui laulamaan ja veti yhden biisin myös mechanical bullin päällä seisten. Silloin se ei kyllä liikkunut. Muutenkin taisi olla vakkarilaulajia aika paljon.

Kun meininki Gilley’sissä hiipui, lähdettiin etsimään seuraavaa paikkaa ja haettiin ”matkaevästä” kaupasta. Erään hotellin/kasinon vierestä löytyi yksi ”ulkoilmabaari”, johon sitten lopulta päädyttiin. Se oli aika jees. DJ soitti musaa ja tanssilattia oli täynnä. Yksi tyttö baaritiskillä luuli mua britiksi. Otin sen kohteliaisuutena, vaikka en oo ihan varma oisko pitänyt. Jostain syystä kyllä mulla on lievä brittiaksentti aina välillä. Ainakin jotkut sanat ja fraasit tulee enemmän brittiläisittäin kuin amerikkalaisittain. Sieltä lähdettyämme käytiin taas kaupan kautta ja kohti seuraavaa kohdetta. Useampi paikka näytti olevan jo kiinni ja itselle alkoi iskeä jo väsymystäkin päälle ja kun oli pitkin iltaa juonut oluttaja siideriä, niin alkoi myös vähän turvottaa ja närästää, joten olo ei ollut mikään paras mahdollinen. Lähdin siis hotellille, joka olikin jo ihan lähellä. Huoneessa olin joskus aamuneljältä, joten ihan hyväkin, etten enää jatkanut seuraavaan paikkaan, jotta hetken ehtii nukkuakin. Vaikka koko huominen päivä meneekin Vegasissa, niin olis kiva tehdä jotain muutakin kuin vain nukkua. Altailla makoilua ja outlet-keskuksessa shoppailua ois huomiselle suunniteltuna.