Day 6: Oklahoma City-Elk City-Amarillo

Tuntuu toisaalta, että oltais oltu reissussa jo pidempäänkin, mutta toisaalta tuntuu hurjalta, että on jo kuudes päivä menossa. Matkaa ja lomaa on onneksi vielä ihan mukavasti jäljellä ja nähtävää riittää. Tänään ajettiin autolla taas vähän pidempi matka ilman sen pidempiä pysähdyksiä. Route 66 –museossa käytiin tuossa matkan varrella ja se oli ihan jees. Ja tietysti siinä yhteydessä oli Route 66 –kauppa, josta sai ostaa krääsää. En ostanut. Mutta varmaan jossain vaiheessa reissua tulee jotain ostettuakin. Kassalla oli hauskoja mammoja töissä.

Käytiinhän me tietysti syömässäkin matkalla. Tarkemmin sanoen Elk Cityssä sijaitsevassa ravintolassa nimeltä Portobello Grille. Oli taas suuri kiusaus valita burgeri, mutta päädyin kuin päädyinkin lopulta pastaan. Ja hyväähän se olikin. Tosin juomaksi ottamani jäätee olis voinut olla makeampaa. Se siis taisi olla ihan nimensä mukaisesti jotain pussiteetä, joka vaan oli jäähdytetty ja lisätty jäitä.

Oli tosi kuuma päivä taas kerran. Texasin rajalle kun pysähdyttiin, niin puhelin herjasi, ettei voi käynnistää puhelinsovellusta, koska puhelin on kuumentunut liikaa. Ei se varmaan pelkästään säästä johtunut se ylikuumeneminen, mutta varmasti auttoi asiaa. Jännästi heti kun päästiin Texasin puolelle niin matkapuhelinverkko katosi lähes saman tien. Ja pysyi pitkään hyvin epävakaana, mutta lopulta palautui vakaammaksi kuitenkin. Maisemat oli kyllä upeita, kun matkattiin kohti Amarilloa! Oli siistiä, kun näkymä jatkui niin pitkälle, kun vaan pystyi näkemään. Oli korkeuseroja, kanjoneita, peltoja jne. Ja paljon tuulimyllyjä. 

Amarilloon saapuminen oli pieni järkytys. Yhden kadun varressa oli rähjäisiä motelleja, kauppoja ja ravintoloita. Ja mainostipa yksi motelli itseään myös sillä, että heillä on väri-tv:t! No, ehkä se ei ole itsestäänselvyys täälläpäin. Majoituspaikkaan saavuttuamme vähän jännitti mitä oven takaa paljastuu. Ainakaan vielä ei ole löytynyt mitään eläinystäviä huonekavereina, mutta voin sanoa, että jopa minä teen parempaa jälkeä siivotessani. Hiuksia (toivon todella, että ne oli hiuksia eikä mitään muita karvoja) löytyi pitkin lattiaa ja kun erehdyin lopulta vielä olemaan huoneessa paljain jaloin, oli jalanpohjat nukkumaanmentäessä ihan mustat. Pakko oli käydä huuhtelemassa. Onhan tämä hotelli/motelli/majatalo/tms erittäin edullinen, enkä odottanutkaan vastaavaa tasoa kuin vaikka esimerkiksi edellinen hotellimme. Mutta ei mun mielestä ole liikaa vaadittu, että huone edes siivottais! Eihän ole?

Day 5: Oklahoma City, OK

Edessä koko päivä Oklahoma Cityssä eikä mitään ohjelmaa. Jakauduttiin kahteen porukkaan, kun osa halusi jäädä aamupalan jälkeen lepäilemään ja osa katselemaan nähtävyyksiä. Lähdin siis auton mukaan katselemaan vähän kauempaakin mitä Oklahoma tarjoaa. No, eihän se paljon mitään tarjonnut. Ensimmäinen kohde oli ”luurankomuseo”, jossa siis oli paljon erilaisia luurankoja museorakennuksen kahdessa kerroksessa. Ihan hauska. Käytiin myös jossain sotamuseossa, missä oli kyllä ihan älytön kokoelma kaikkea mahdollista. Hitlerin henk.koht. tavaroita jne. Ja pihalla oli erilaisia panssarivaunuja ja muuta kalustoa.

Siellä sisäpuolella ne vapaaehtoistyötä tekevät oppaat oli niin yli-innokkaita, että se tuntui jo vähän painostavalta. Vaikka hyväähän ne ajatteli ja hauskaa, että olivat aidosti niin tohkeissaan. Ja tietty ymmärtää, kun varmaan olivat veteraaneja. Mutta olisin mieluummin kiertänyt museota kaikessa rauhassa itsekseni läpi ilman, että kulman takana vaanii opas, jolla on tarina kerrottavana jokaisesta tavarasta. Lopulta se meni vähän siihen, että niitä piti mennä pakoon. Kun halusi kuitenkin olla kohtelias ja kuunnella niiden tarinoita.

Käytiin myös jonkun ”palomiesmuseon” pihalla sekä aulassa kääntymässä. Ei lopulta kiinnostanut niin paljon että olisi halunnut mennä sisälle asti. Yritettiin keksiä muita paikkoja mihin mennä, mutta tosi moni paikka tuntui olevan kiinni (auki vain viikonloppuisin ja oltiin liikkeellä tiistaina). Tuli sitten kuitenkin käytyä leffassa. Uusin Mission Impossible käytiin katsomassa Teron kanssa. Ihan ok viihdettä. Piti kyllä otteessaan, vaikka ei muuten mun mielestä mikään kauhean ihmeellinen ollut.

Niin ja hei, olin tosi yllättynyt siitä, että Oklahoma Cityssä ei tuntunut olevan juuri mitään. Siis ei oikein mitään paikkoja missä käydä, eikä edes mitään kauppoja tai muuta ”elämää”. No, täällä Bricktownin kaupunginosassa, jossa majoitummekin, niin on kyllä ihan kivoja maisemia ja mukava tunnelma. Ravintoloita löytyi aika montakin, mutta en tainnut nähdä ainuttakaan ruokakauppaa! Käykö nää aina oikeasti jossain kauempana Walmartissa sitten? Mutta joo, tänään oli lepopäivä, jotta huomenna taas jaksaa istua autossa.

Day 4: St. Robert-Red Oak 2-Oklahoma City

Neljäntenä päivänä ajeltiin yli 600km. Nyt kellon ollessa 00:15 ja hotellilla makoillessa voi kyllä myöntää, että väsyttää. Maisemat oli kyllä komeita! Niin oli kyllä eilenkin, mutta unohtui sanoa. Kolme osavaltiota saman päivän aikana: Missouri, Kansas ja Oklahoma. Matkalla pysähdyttiin Red Oakissa, tai Red Oak II:ssa. En nyt millään jaksa selittää mistä on kyse, mutta kuvat puhukoon puolestaan. Pops 66:ssa käytiin myös. Se taas on sellainen ”limumekka”. Ihan älytön määrä erimakuisia limuja. Makuja, joita ei tulisi itselle mieleenkään, kuten Peanutbutter, Bacon ja Ranch Dressing. Ei tullut mitään näistä kyllä kokeiltua, vaan tyydyin ostamaan vähän turvallisempia makuja, mutta ei mitään valvavirtamerkkejä. Huomenna vois jonkun testata.

 

Jos tänään välillä vähän eksyttiin reitiltä välillä, niin kyllä tuli onnellinen olo kun päästiin perille Oklahomaan. Majoitutaan Bricktownissa, Oklahoma Cityssä, eli periaatteessa kävelymatkan päässä kaikesta tässä kaupungissa. Ja vaikka itse sanonkin, niin tein kyllä ihan hyvän hotellivalinnan, vaikka vähän hankaluuksia ja vastoinkäymisiä tuntui olevan varausprosessissakin. Osa saattoi johtua jo vähän väsymyksestäkin. No mutta siis joo, täällä Bricktownissa majoittaudutaan nyt 2 yötä Holiday Inn Expressissä. On tän reissun kallein majoitus tähän mennessä, mutta haluttiin keskeiselle paikalle, niin siihen nähden oikein hyvä hinta. Ja tosi siisti ja viihtyisän oloinen hotelli kyllä. Sekä erittäin mukava ja avulias henkilökunta respassa! Toivottavasti kokemus pysyy loppuun asti yhtä hyvänä, sillä annan kyllä mielelläni hyvät arvosanat ja palautteet tälle paikalle.

Hyvät palautteet annan myös illan ruokapaikalle, joka oli Henry Hudson’s täällä Bricktownissa. Ei ollut meidän #1 choice, mutta koska muut lähellä olleet paikat olivat kiinni, päätimme mennä sinne. Saimme oikein hyvää palvelua ja ainakin omalta osaltani voin sanoa, että ruokakin oli erittäin hyvää! Aika hurjaa sinänsä, että vasta reissun neljäntenä päivänä söin ensimmäisen burgerin! Toisaalta, hyvää kannattaa odottaa. Mutta olikohan se niin hyvää vain sen takia, että edellisestä burgerista oli jo vierähtänyt hetkinen aikaa? Ehkä silläkin on osansa, mutta olihan se nyt silti hyvää.

Noniin, mutta nyt alkaa silmäluomet painaa sen verran paljon, että on aika nukkua. Huomenna vietetäänkin koko päivä täällä Oklahoma Cityssä ja odotan kyllä innolla! En tiedä yhtään mitä sitä tehdään, mutta jos jollain ei ole jo jotain mielessä, niin eiköhän me jotain keksitä.

Day 3: Bloomington-Atlanta,IL-St. Louis-St. Robert

Sääennuste lupasi jonkinlaista myrskyä. Vähän ripotteli vettä alkumatkasta, kun lähdettiin jatkamaan Bloomingtonista, mutta ei pahasti. Ja lopulta sitä olikin taas oikein kaunis ja lämmin sää. Pysähdyttiin Atlantan pikkukylässä, joka oli sympaattinen ja idyllinen. Oltiin sen verran aikaisin siellä jo liikkeellä, että ei ollut oikein mikään vähistä paikoista auki. Toisaalta oli myös sunnuntai. No, yksi sellainen itsepalvelukirppis-tyyppinen kauppa avasi siinä ovensa ja käytiin tutustumassa rouvan liikkeeseen. Kaikenlaista Route 66 –tavaraa oli myynnissä ja melkein ostin sellaisen vanhan amerikkalaisen rekisterikilven, mutta en sitten ostanutkaan. Ehtiihän sitä vielä, jos mieli tekee. Ainiin, ja se rouva, joka tuota paikkaa piti, tuli siinä kadulla mua vastaan, kun oli menossa avaamaan putiikkia. Toivotti hyvät huomenet iloisesti hymyillen. Jotenkin hämmentävän ystävällistä. (Hämmentävä tuntuu olevan mulla kovassa käytössä)

No ajeltiin sitten Missourin osavaltion puolelle ja Chain of Rocks –sillalle. Se on siis sellainen silta, jossa on autoliikenne loppunut jo 1970, mutta on edelleen paikallaan ja jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käytössä. Se oli käytännössä käyttämättömänä 1998 asti, jolloin se kunnostettiin juuri kevyen liikenteen käyttöön. Siinä välissä siellä on tapahtunut mm. kaksoismurha. Juuri siitä googletin äsken.

Budweiserin panimolla käytiin ilmaisella turistikierroksella. Ihan hauska. Siistit puitteet ainakin, vaikka itse olut ei olekaan mitenkään hyvää. Tämä siis jo St. Louisissa. Sieltä päästyämme suuntasimmekin Gateway Archille, eli St. Louisin kuuluisalle kaarelle. Eero Saarinen on muuten suunnitellut sen. Ei sitä oikein tajunnutkaan miten korkea se oikeasti on! Käytiin siis myös siellä huipulla sellaisella hyvin mielenkiintoisella ”kapselihissillä”. Se kapseli oli ensinnäkin tosi matala ja pieni muutenkin ja siellä oli 5 istumapaikkaa, mutta kyllä se 4 henkilöäkin teki tiukkaa! No ainakin jäi mieleen! Ja huipulta oli tietysti hienot näkymät pitkälle.

Käytiin syömässä Pappys Smokehousessa, josta joku meistä oli kuullut ja selvittänyt että siellä kannattaa käydä. Ja niin kyllä kannattikin! Söin Pulled Porkia, Pulled Chickeniä, bataattiranskalaisia ja perunasalaattia. No, perunasalaatista en tykkää noin muuten, mutta olihan tuo ihan ok. Keskityin silti syömään ensisijaisesti niitä juttuja, joista tykkään. Ja oli kyllä todella herkullista! Jonottaa sai jonkin verran, mutta jono eteni kyllä ihan sujuvasti ja ruoka tuli tosi nopeasti tilauksen jälkeen. Hyvähyvähyvä! Yöksi päädyttiin St. Robertiin.

Day 2: Chicago-Joliet-Pontiac-Bloomington

Lauantaiaamuna heräsin joskus ennen seitsemää. Kyllä siinä nukuttua tuli. Sain tietooni, että osa oli hotellin uima-altaalla ja salilla ja yksi oli lähtenyt downtowniin. Päätin lähteä kaupungille myöskin, koska pidin kaupungin tunnelmasta. Käytiin aamupalalla (sandwich with cheese, tomatoes, bacon & chicken, cappuccino & orange juice) ja piti taas hyödyntää kahvilan ilmaista wifiä. Jäin vielä itsekseni kaupungille pyörimään. Kello oli siinä vaiheessa jotain yhdeksän pintaan. Monet kaupat aukesivat kymmeneltä, mutta yksi tavaratalo, joka oli ehkä vähän Prismamainen, niin oli auennut jo aiemmin. Kävin ostamassa sieltä uimashortsit, koska unohdin omani kotiin. Toisaalta olinkin uusien tarpeessa. Ja sinänsä yllättävää, että vielä en ole huomannut, että mitään muuta puuttuisi.

Chicagon keskustasta löytyi Jamba Juice (bongasin sen edellisenä päivänä), joten oli pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja käydä hakemassa sieltä vielä smoothie ennen kuin lähdin junalla/metrolla takaisin hotellille. Rakastuin Jamba Juiceen 2013, kun olin New Yorkissa. Jamba Juicen smoothiet on vaan niin hyviä! Ja etenkin Central Parkin nurmikolla makoillessa auringonpaisteessa, ne maistui entistäkin paremmilta. Ja nyt reilun kahden vuoden jälkeen kohtasimme jälleen. Otin sellaisen smoothien, jota en ollut aiemmin maistanut ja oli kyllä erittäin hyvää. Ja vaikka ei Central Parkia siinä ympärillä ollutkaan, niin ei ne Chicagon kadutkaan olleet mitenkään huono paikka nauttia tuota herkkua. Toivottavasti reissulla tulee vielä vastaan kaupunki, jossa on Jamba Juice!

Niin ja hei tosiaan, yksi seurueen jäsen, Nina, saapui meidän kuuden jälkeen päivää myöhemmin, joten autot haettiinkin sitten heti kun luovutettiin hotellihuone, eli siinä puolenpäivän pintaan. Ei siinä ihan ilman kommelluksia selvitty, sillä meinattin ensin lähteä väärällä autolla liikkeelle. Ihmeteltiin kyllä ensin, että monsteriauto oli väärän merkkinen ja odotettua pienempi. No se millä alun perin meinattiin lähteä matkalle, niin otettiinkin väärästä ruudusta. Kun siinä oli vähän kaikenlaista!

Kun päästiin lopulta tien päälle, niin ajettiin ekaksi Jolietin ”hylättyyn vankilaan”, jossa on kuvattu mm. Blues Brothersia ja Prison Breakia. Olihan se ulkoakin päin ihan siistin näköinen, mutta olishan se ollu hienoo nähdä se myös sisältä. Nälkä alkoi olla jo sen verran kova, että sitten pitikin löytää joku ruokapaikka. Lopulta löytyi Nelly’s. Päätin ottaa salaatin, koska reissulla tulee kuitenkin syötyä burgereita varmasti aika paljon. Mutta ettei menis liian kevyeks, otin myös cheese fries –annoksen. Hyvää oli! Ja hauska paikka kaikkine seinäkirjoituksineen. Myös meidän terveiset voi jatkossa lukea menu-taulun alta. Ja ilmeisesti meidän kuvakin tulee paikan FB-sivuille jossain vaiheessa. (HUOM! On tullut jo!)

    

   

Ajellessa on nähty juuri niin perinteistä amerikkalais-idylliä kuin sarjojen ja elokuvien perusteella voi kuvitella. Siis kun on ajettu esim jonkun asuinalueen läpi. Lippuja on joka talon edustalla jossain muodossa ja kirkkoja tuntuu olevan kans joka kulmassa. Vähän ehkä puolivahingossakin ajauduttiin Pontiacin kaupunkiin/kylään, jossa oli mm. vanha Route 66 –motelli. Ja hauskoja maalauksia seinillä. Kuvia on.

Ja tulipahan käytyä myös ensimmäistä kertaa (ja tuskin viimeistä tällä reissulla) Walmartissa. Kyllähän siellä oli kaikkee. Tais olla myös niitä kännykkäliittymiä. Mutta ei tullut  tällä kauppareissulla sellaista mukaan vielä. Hotelli (jossa nyt tätä viimeistä pätkää) kirjoitan, on Bloomingtonissa ja se Walmart on ihan tossa vieressä. Jos vaikka huomenna sit kävis? Ehkä? Kenties? Tai vois kai niitä operaattoreitakin vähän vertailla. Teenkin sen nyt. Hotellissa on ilmainen wifi. Jeeeiiii.

Day 1: Helsinki-Berliini-Chicago

Vielä ennen kuin jatkat lukemista eteenpäin, tiedoksesi että tämä on mun ihan ensimmäinen blogikirjoitus ikinä. Enkä harrasta blogeja itse, joten mulla ei ole mitään hajua siitä millaisia blogipostauksien "kuuluu olla". Näistä tulee nyt ihan sellasia kuin on tullakseen. Eiköhän aloiteta.

Torstai 20.8. oli viimeinen työpäivä ennen lomaa. Sekä viimeinen työpäivä Tikkurilan konttorissa. Ja seuraavana aamuna odotettu lähtö kohti Chicagoa ja siitä eteenpäin ajelemaan Route 66:sta ja lopulta päätyen San Franciscoon. No, aikainen herätys ja erittäin vaiheessa ollut pakkausoperaatio ei estänyt lähtemästä juhlistamaan lomaa mojitojen merkeissä Pulmuun (yksi lähibaari siis) Raisan, Roosan ja Mirkan kanssa. Parin mojiton jälkeen paluu kotiin ja sitten piti vielä hoitaa se pakkaaminen loppuun. n. 2:15 kömmin nukkumaan. Herätys 4:25, jotta ehtisin hyvin sovitusti 4:55 lähtöpaikalle.

Pari tuntia unta alla ja olin pirteä ja innokas uuteen päivään. Olin jo ulko-ovella, kun sain viestin, että lähtö vähän viivästyy, koska yksi seurueemme jäsen oli vasta herännyt. Menin ajankuluksi läheiseen leikkipuistoon pomppimaan trampoliinilla. Kyllä. Olin innoissani. No, siirryin siitä kuitenkin pikkuhiljaa odottelemaan muita auton luo. Hetken päästä meitä olikin jo kolme neljästä kasassa. Neljättä ei näkynyt, ei kuulunut, eikä soittelukaan tuntunut auttavan. Olimme aikataulusta pahasti myöhässä. Lopulta neljäskin seurueemme jäsen vastasi puhelimeen juuri viime hetkellä. Juuri pääsimme sanomasta ”jos ei nyt vastaa, niin me lähetään ja saa tulla taksilla perässä”. Hän heräsi puhelinsoittoon. Jäimme odottamaan häntä vielä saapuvaksi ja allekirjoittaneelle alkoi pientä stressiä siinä jo iskeä, että mahdammeko ollenkaan ehtiä ajoissa.

No, hyvin me lopulta ehdittiin ja oltiin koko porukka kasassa. Lento Helsingistä Berliiniin ja Berliinissä koneen vaihto ja siitä sitten Chicagoon. Samoilla lennoilla meitä oli mukana lisäkseni Raisa, Roosa, Mirka, Pete ja Tero. Berliinin lennolla vieressäni istui ilmeisesti pariskunta, jotka olivat ehkä vähän ärsyttävänkin ”lupasakoita”. ”Hei lentoemo, meillä on nyt turvavyöt kiinni, niin käytkö sanomassa kapteenille, että voidaan lähteä.” No, ainakin heillä itsellään oli hauskaa. Edessäni istuva vanhempi herra kurkotti ikkunaan vähän väliä niin, että nojatessaan takaisin selkänojaan, se rojahti aina vähäsen polvilleni. Se oli ärsyttävää. Onneksi lento oli kohtalaisen lyhyt. Berliinin kenttä yllätti kämäisyydellään, vaikka olen siellä kyllä ennenkin käynyt.

Hölmöä oli myös se, että jouduimme ”kansainvälisen alueen” ulkopuolelle kun mentiin jatkolennon portille. Eli oli uusi turvatarkastuskin edessä. Roosa joutui ”takahuoneeseen” vähän tarkempaan turvatarkastukseen, jonne hänet saatteli turvatarkastaja, jolla oli kumihanskat kädessä. Siitä selvittyämme odottelimme koneeseen pääsyä. Odotustila oli naurettavan pieni, eikä siellä ollut kuin yksi pieni kauppa ja rähjäinen kioskikoju. Ostin kojusta ehkä pahimman ikinä syömäni kolmioleivän.

Itse lento Berliinistä Chicagoon meni yllättävän kivuttomasti. Ehdin katsoa 2 elokuvaa. Kingsmanin ja Still Alice. Molemmat olivat hyviä, mutta Kingsmanista pidin kuitenkin ehkä enemmän, vaikka ovatkin niin erilaisia ettei voikaan verrata. Kingsman oli itse asiassa oikein hyvä! Taisin jossain välissä vähän nukkuakin. Ainakin yritin kovasti. Ja tietty oli lentokoneen tarjoilut jne.

Chicagoon päästyämme tehtiin jonkin sortin itsepalvelutarkastus. Piti taas laittaa rastia ruutuun ”en tuo myrkyllisiä aineita maahan” jne. Laite otti myös kuvan jne. Lopulta laitteesta tulostui lipuke. Muilla seurueen jäsenillä tietojen päälle oli tulostunut rasti, mutta minulle ei. Pääsin lyhyempään jonoon. Olin nopeasti vastaanottamassa laukkuja ja odottelin muita saapuvaksi. Lopulta hekin tulivat. Siirryimme hotellille ja sitten lähdimmekin käymään Chicagon downtownissa.

 

 

Oikein kiva kaupunki! Harmi, että yhteinen aikamme jää vähän lyhyeksi, mutta on niin paljon muutakin nähtävää. Kaupungin läpi virtaavan joen vesi oli jotenkin hämmentävän kirkasta ja puhdasta. Ja kaupunki muutenkin oli tosi puhdas. Ja siistiä, kun junia kulkee siellä katujen yläpuolella. Käveltiin sitä jokirantaa pitkin ja lopulta päädyttiin kuuluisan ”pavun” luo, vaikka kierrettiinkin vähäsen. Papu oli turistien ympäröimä. Ihan hauska näky. Ja mukava se puistoaluekin siinä oli, mutta hengailut jäi väliin. Olis meinaa tullut uni varmaan heti jos ois vähänkin pitkäkseen asettunu. Starbucks löytyi pavun viereltä ja piti käydä Java Chip Frappuccino ottamassa. Ja kävinkin.

Kello ei ollut paikallista aikaa silloin vielä paljon mitään, mutta about 22h matkustelun jälkeen alkoi olla suht poikki. Junamatka hotellille tuntui puuduttavan pitkältä. Pakko oli pysytellä seisoma-asennossa suurin osa matkasta, jotta pysyis hereillä. Hotellille kun pääsi niin piti vielä hetki nauttia aulatilan ilmaisesta wifistä ja suihkun kautta nukkumaan. Vähän huvittaa kuinka riippuvainen sitä onkaan siitä, että netti on saatavilla joka paikassa, koko ajan. Suunittelin kyllä, että hankkisin täältä paikallisen jonkun prepaid-liittymän puhelimeen, jota vois sit käyttää hotspottina läppärillekin jatkossa. Kun ei sitä aina tiedä kuuluuko majoitukseen ilmainen wifi vai ei. Ja tietty se helpottaa meidän keskinäistä kommunikointia jos/kun joku muukin sellaisen ottaa.